In Memorian

Olit mulle koira sä rakkahin, sitä aikaa en voi saada takaisin. En pyydä sua luokseni tulemaan, siellä missä on hyvä, ole siellä vaan.
Sinä tulit suoraan sydämeeni, sinä toit lohdun murheeseeni. Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin, jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli, joka siipiään maailmassa kokeili. Lennä takaisin koirien maailmaan, sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon, mut sinun onnesi yksin tärkeintä on. Tule uniini, tule tuulenhenkäyksiin, tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.

17.8.09

Arttu



Ja niin siinä vain kävi et toinen mitteli ilmestyi mein perheeseen. Ku aikasemmin oli Ppein kasvattajan kans puhunut et toisen vielä hankin, mut en ihan vielä. No maaliskuussa 2009 kasvattaja puhui et kavereiden kanssa olisivat tuomassa Saksasta mitteli urosta 5 kk vanha. Heistä kukaan ei oikein voinut ottaa poikaa. Ni siinä vaiheessa mie ilmestyin kuvioihin. Ja näin Arttu tuli mein perheeseen ilostuttamaan. Pepi sai leikkikaverin, jota haaveilin. Mutta en ehkä näin nopeasti. Pojat tulivat heti oikein hyvin toimeen. Pihalle päästyään he riehaantuvat ja juoksevat pihaa ympäri. Briardi Hugo ehkä Artun parhaimpia kavereita. Yhdessä ne nimittäin kiusaavat Pepiä. Arttu on aivan ihana otus.....:) Katsotaan mitä harrastuksia Artun kanssa keksitään näyttelyiden lisäksi. Arttu on kanssa omistajien toimesta aloittanut näyttely ura....
Näyttely saavutukset
2009
1x ROP Viro
1x ROP- juniori, Viro
1x JUN-SERT, Viro
1x PU1

3xSERT
1xVSP
2xROP
3xPU1
Tittelit; EEJV-09 EEV-09

Et ihan mukavasti poika on pärjännyt nuoreen ikään nähden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti